Soita meille - 050 505 9681

PALVELUMME

Erikoisetsintäkoira

Erikoisetsintäkoira eli homekoira on korvaamaton kumppani. Tähtitarkastus tekee homeiden ja luteiden etsitään keskittyneitä erikoisetsintäkoiratutkimuksia kaikkiin yksityisiin ja julkisiin rakennuksiin.

Tähtitarkastus Oy:llä on Suomen ensimmäinen homeiden ja luteiden etsintään virkatasoisen erikoisetsintäkoulutuksen saanut homekoira, Ruutipussi Åriana ”Helmi”. Helmi on rodultaan belgianpaimenkoira malinois. Helmin koulutus alkoi jo koiran ollessa 2 kuukauden ikäinen ja koulutus on kaikkiaan hieman yli vuoden mittainen. Koiran koulutuksesta on vastannut Minna Pessi-Ahokas. Minna on kouluttanut kymmenen vuoden aikana lukuisia koiria erikoistehtäviin niin Suomen viranomaisille (mm. Poliisi, puolustusvoimat) kuin ulkomaisille viranomaistahoille (mm. Yhdysvaltain armeija).

Homekoiran ohjastajana toimii 30 vuoden koirankoulutuskokemuksen omaava ja mm. puolustusvoimain sotakoira-ansiomerkillä palkittu Ville Kalliomäki.

Homeiden etsinnässä homekoiraa käytetään Tähtitarkastus Oy:n rakennusteknisen asiantuntijan kanssa. Näin saadaan paras lopputulos esimerkiksi ns. riskirakenteiden tutkimisen apuvälineenä ja mahdolliset ”turhat merkkaukset” voidaan poissulkea.

LUE ARTIKKELI ILTALEHDESTÄ